Vähän historiaa

Heippa ihanaiset! Tänään mulla on paljon parempi olla. Päivän syömiset on sujunut ihan hyvin ja kokeisiin valmistautuminen sujuu aikataulun mukaisesti! Mainitsin edellisessä postauksessani surusyömisen ja ajattelin kertoa teille tästä vähän. Koko homma alkoi minulla yläasteella. En silloin oikein tiennyt kuka olen ja tunsin että olen väärässä ruumiissa. Tästä syystä ajauduin milentilaan jota kutsuisin lieväksi masennukseksi, vaikkei sitä minulle lääketieteelisesti ole todettu. Muistan että jokainen päivä koulussa oli kuin pieni taistelu, ja illalla kotiin tullessani annos jäätelöä maistui. Ja toinen. Ajauduin joka päivä toistuvaan ahmimiskierteeseen. Se tietysti näkyi myös kropassa. Painon kertyessä itsetuntoni huononi entisestään ja sen aiheuttama stressi sai minut taas turvautumaan ruokaan. Kun noin vuosi oli mennyt olin jo lievästi ylipainoinen. Aloitin laihduttamisen. Onnistuinkin (aiheesta joskus myöhemmin oma postaus). Olin silloin hoikempi kun olen nyt. Silloinen painoni, eli 56 kiloa onkin tämänhetkinen tavoitepainoni. Elelin kauniin hoikkana n.2 vuotta. Sinä aikana ei tullut surusyömiskohtauksia kuin ehkä kourallinen. Noin 10 kuukautta sitten elämä kuitenkin vähän vinksahti ja ajauduin samaan kierteeseen kuin yläasteella. Siksi lihoin. Eikä tällaisen syömiskohtauksen laukaisemiseksi tarvita enempää kuin hieman yksinäisyyden tunnetta ja olen jo ahtaamassa 6 leipää suuhun. Sinäänsä tämähän on ihan hullua, koska syömisen jälkeen on vain entistä huonompi olo kun kaduttaa ja ällöttää oma käytös. Haluan tämän laihdutuksen avulla päästä tästä inhottavasta tavasta lopullisesti eroon. En aijo olla vain säälittävä pikkupallero. Aijon olla pitkä, hoikka, ihana, rakastettava. Se on avain (ainakin jonkinasteiseen) onneen! Tässä vielä teille päivän motivaatiopläjäys.

Satu