Sä et soittanut takaisin. Aloin katsomaan muumeja. Kyynärpäässä on pieni haava. Repäisen siitä ruven pois. Näen verta, mutta se ei riitä. Alan raapia. Se sattu vähän. Veri pakkautuu kynsien alle ja värjää käsivarteni punaiseksi. Huomaan ettei se enää satukkaan. Alan raapia raivokkaasti. Tunnen poltteen ihossa. Hymyilen. Jakso loppuu. Alan kuumeisesti etsiä huoneesta jotain terävää. Isäni tulee huoneeseeni hakemaan auton avaimia. Onneksi ehdin kääntyä niin ettei hän näe kättäni. Tajuan että on pakko lopettaa. Menen vessaan ja huuhtelen ihoni kylmällä vedellä. Se kirvelee ihanasti. En edes saa kaikkea verta pois kynsieni alta. Menen keittiöön. Äitikin katsoo ihmeissään miten paljon mysliä kulhoon kaadan. Menen takaisin huoneeseeni ja laitan toisen jakson muumeja pyörimään. Lusikoinen mysliä vaikka se maistuukin pahalta. Olen aina syönyt suruissani. Teen niin nytkin, vaikka suussani puuroutuva hiilihydraattimössö ällöttääkin minua. Haavasta valuu jotain kirkasta nestettä. Pelkään omaa käytöstäni. Mitä seuraavaksi?
No one knows what it`s like.
Satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti